Uuden ajan rahalaitos on nopea ja mutkaton

Vakuudettomia pienlainoja tarjoavat yritykset ovat kehittäneet toimintaansa pitkäjänteisesti ja onnistuneet luomaan perinteisiä pankkeja sujuvamman asiakaskokemuksen. Aurajoki Nordicissa oma asiakastuki palvelee ripeästi ja lainapäätöksen saa jopa minuuteissa. Myös asiakaskunta on laajempi kuin pankeilla.

Aurajoki Nordic on panostanut asiakaspalvelun laatuun pitkäjänteisesti. Yhtiöllä on oma, Suomessa toimiva asiakastuki, jonka asiantuntijat tuntevat tuotteet ja järjestelmän. Myös laskutus hoidetaan omin voimin, mikä nopeuttaa asiointia.

-Kehitämme jatkuvasti asiakaspalvelua saamamme palautteen pohjalta. Teemme säännöllisesti asiakastyytyväisyystutkimuksen, ja viimeisen tutkimuksen mukaan 70 prosenttia asiakkaista oli valmis suosittelemaan tuotteitamme. Luku on parantunut viime vuodesta yli kymmenen prosenttiyksikköä, iloitsee Aurajoki Nordicin toimitusjohtaja Mikko Nyström.

Asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan Aurajoki Nordicin NPS (Net Promoter Score) oli 64. Luku oli edellisenä vuonna 48. Avoimet palautteet olivat pääsääntöisesti positiivisia, ja ne keskittyivät muun muassa lainan hakemisen helppouteen sekä laskun ja sopimuksen selkeyteen.

– Tämä on erittäin hyvä luku ja parannus edelliseen vuoteen on huima, mikä kertoo asiakaspalvelumme onnistumisesta. Isoilla pankeilla verkkopankkien NPS on noin 20-30 välillä, joillakin jopa negatiivinen. Saimme kiitosta muun muassa ripeydestä, ystävällisyydestä ja mutkattomuudesta. Asiakkaat arvostavat sitä, että he saavat asiat hoidettua kuntoon yhdellä yhteydenotolla.

Lainapäätös nopeasti ilman turhaa byrokratiaa

Aurajoki Nordic satsaa myös IT-järjestelmiensä helppokäyttöisyyteen ja nopeuteen. Yrityksen asiakkaat arvostavat sitä, että he eivät tarvitse pankkisuhdetta, tiliä tai vakuuksia.

– Meillä lainapäätöksen ja rahojen saaminen tilille onnistuu nopeammin kuin pankeilla. Luottopäätöksen saa muutamassa minuutissa, ja lainan tilille jopa samana päivänä, kertoo Mikko Nyström.

– Perinteisiä pankkeja rasittaa joskus järjestelmien kankeus. Taustalla saattaa olla useita yhdisteltyjä järjestelmiä, joita ei ole rakennettu toimimaan digitaalisessa ympäristössä. Me olemme voineet kehittää järjestelmäämme asiakaskokemus ja digitaalisuus edellä, mikä näkyy ketteryytenä ja nopeutena.

Erilaiset asiakaskunnat

Vakuudettomia kulutusluottoja tarjoavilla yrityksillä ja pankeilla on erilainen asiakaskunta.

– Muun muassa vakavaraisuuteen liittyvä sääntely saattaa rasittaa pankkien tunnuslukuja ja tehdä sitä kautta yksityisasiakkaiden rahoituksen vähemmän houkuttelevaksi liiketoiminnaksi. Perinteiset pankit keskittyvätkin useasti vain pieniriskisiin asiakkaisiin, kun taas me palvelemme suurempaa asiakasjoukkoa, Mikko Nyström painottaa.

– Pankeilla on toisaalta käytössä paljon tietoa asiakkaiden maksukäyttäytymisestä, mikä tuo etua luottopäätösten tekemiseen. Liputamme positiivisen luottotietorekisterin puolesta, josta luotonantajat voivat tarkistaa luotonhakijan lainamäärät ja tulotiedot. Se toisi kaikille rahoitusta myöntäville tahoille mahdollisuuden tarkistaa hakijan maksukyky paremmin.

08.10.2019